Viimein palasi tuo vanha mies, aikansa el�nyt
mukanaan verinen miekka ja ukkosen mahtavat voimat.
Oli taistellut puolesta kansojen, muinaisten veljien
vaan yht� voittanut milloinkaan, kylm�� talven voimaa.
Pakkasen miekkaa ja talven viimaa, ei voittanut milloinkaan
niin aika j�tti miehen ja kansan pohjoisen.
L�hti tiet� kulkemaan, polkua tuonelaan
Kohti ikuista kuolemaa, tuonelan synkk�� rotkoa
Miekkaansa tarttui puolesta kansojen
Vaan talvea koskaan voittanut ei
Jumalat eiv�t voimiaan antaneet
Nyt tuonelaan k�y jo sankarin tie
Kun talven viima ja ukkosen voimat iskev�t vastakkain.
Kun salamat maahan ly�v�t ja lunta tuiskuttaa.
Sen silloin n�hd� voi mit� jumalat aikaan saa.
Kun kylmyys taivas musta peitt�� maan.
Saapui portille tuonelan, loppunsa alkuun
hypp�si reunalta tyhjyyteen, alas tuonelan synkkyyteen.
Lipui alas pimeyteen, ikuiseen pudotukseen.
Turjan luokse tuonelaan, kylm��n hautaansa.
Voittajaa emme koskaan saaneetkaan
Nyt tuonelaan k�y jo sankarin tie
Talvea en�� ei voi uhmata
Pakkasta ei voi tuhota
